In English
S-Pankki on finanssialan maineikkain – hyvä maine suojelee Nordnetin kriisissä
05.3.2025 in

S-Pankki on finanssialan maineikkain – hyvä maine suojelee Nordnetin kriisissä

 

T-Median toteuttama finanssialan yritysten Luottamus&Maine-tutkimus paljastaa, että finanssialan hyvämaineisin yhtiö on S-Pankki. Nordnetin palvelukriisi ei näy vielä tuloksissa. Yritysten maine vaikuttaa vahvasti suomalaisten käytökseen, kuten luottamukseen, alan yrityksiä kohtaan.

 

Viime joulukuussa tehty vuosittainen tutkimus toteutettiin suuren yleisön keskuudessa ja tutkimukseen vastasi yhteensä 4 956 suomalaista. Yhteensä kierroksella tutkittiin yhteensä 25 Suomessa toimivaa alan yhtiötä. Tutkittavien joukossa oli muun muassa pankkeja, työeläkeyhtiöitä ja vakuutusyhtiöitä.

Kolmen kärkeen sijoittuneista yrityksistä S-Pankin maineluku oli 3,74 ja OP Ryhmän sekä Nordnetin 3,69. Luottamus&Maine-tutkimusmallissa jokaiselle yhtiölle lasketaan maineluku asteikolla 1–5.

Nordnetin verkkopalveluiden ongelmat eivät näy vielä joulukuisen tutkimuksen tuloksissa, ja yhtiö on toisella jaetulla sijalla OP Ryhmän kanssa.

“Tutkimuksen tiedonkeruu on tehty ennen Nordnetin helmikuista teknistä häiriötä ja sen maineseuraamukset näkyvät vasta seuraavassa mittauksessa. Häiriö ja sen aiheuttamat seuraukset olivat vakavia, mutta todennäköisesti yhtiön aikaisempi luottamuspääoma, hyvä maine ja avoin viestintä auttavat sitä ponnistamaan takaisin jaloilleen kriisin jälkeen”, T-Median asiantuntija Lauri Leppo sanoo.

 

 

Finanssialan yritysten maine keskimäärin nousussa

 

Tutkittujen finanssialan yhtiöiden maine on keskimäärin kohtalaisella tasolla 3,40 – hyvän maineen rajatason ollessa 3,50. Suuren yleisön mielikuvat tutkituista yrityksistä ovat vuoden takaista positiivisemmat. Suurimmat positiiviset muutokset vuosimuutosten keskiarvossa ovat tapahtuneet suuren yleisön mielikuvissa yritysten tuotteista ja palveluista, työnantajuudesta sekä vastuullisuudesta.

“Suurella osalla tutkituista yhtiöistä maine on vahvistunut vuodentakaisesta, mikä vaikuttaa positiivisesti koko toimialan maineen mittakaavassa. Keskimäärin muutosta on tapahtunut positiiviseen suuntaan kaikilla maineen osa-alueilla”, T-Median tutkimusjohtaja Sari Maunula sanoo.

”Finanssialalla maineen vaikutus suuren yleisön käytökseen toimialan yrityksiä kohtaan on erityisen vahva. Siten pienetkin mainemuutokset vaikuttavat kertoimella suomalaisten luottamukseen ja suositteluhaluun ja muuhun käytökseen alan yrityksiä kohtaan”, Maunula jatkaa.

 


Finanssialan yritysten Luottamus&Maine-tutkimus Q4/2024. Kuvaajassa esitetyt luvut ovat keskiarvoja tutkittujen 25 yhtiön saamista arvioista. Arviointiasteikko on 1–5. Luvut on pyöristetty kahden desimaalin tarkkuudella.


 

Näin tutkimme finanssialan yritysten mainetta

Finanssialan Luottamus&Maine-tutkimuksen tavoitteena oli selvittää Suomessa toimivien finanssialan yhtiöiden ja toimialan mainetta yleisesti kansalaisten keskuudessa. Tutkimuksen tiedonkeruu toteutettiin sähköisellä kyselylomakkeella 2.-26.12.2024.

Yhtiöitä arvioitiin T-Median Luottamus&Maine-tutkimusmallilla, jossa yhtiön saama mainepistemäärä muodostuu kahdeksan eri osa-alueen keskiarvona. Osa-alueet ovat yrityksen hallinto, talous, johtaminen, innovatiivisuus, vuorovaikutus, tuotteet & palvelut, työpaikka ja vastuullisuus. Tutkimuksessa käytettiin viisiportaista arviointiasteikkoa (1–5).

Tutkimukseen osallistui 4 956 suomalaista. Tutkimuksen kohderyhmänä olivat 15–65-vuotiaat suomalaiset valtakunnallisesti (pois lukien Ahvenanmaa). Otos on painotettu väestöä edustavaksi sukupuolen, iän ja asuinalueen mukaan.

 

Lisätietoja:

Sari Maunula, tutkimusjohtaja, T-Media
p. +358 50 409 1543

Lauri Leppo, asiantuntija, T-Media
p. +358 50 433 6609