In English
01.6.2023 in

Fingridin toimitusjohtaja Jukka Ruusunen maineen johtamisesta: ”Mittaa ja paranna”

Kantaverkkoyhtiö Fingridin toimitusjohtaja Jukka Ruusunen johtaa monopolia, joka toimii keskellä yhteiskuntaa. Fingridin on vastattava sidosryhmiensä odotuksiin päivittäin, ja siksi se seuraa mainettaan tarkasti ja monisidosryhmäisesti.

Suomen valtion ja suomalaisten eläkeyhtiöiden omistama Fingrid vastaa siitä, että suomalaisten sähkönsaanti on sekä turvattua että kustannustehokasta. Fingridillä on Suomessa luonnollinen kantaverkkomonopoli, ja sen toimintaa ohjaa valtiovallan sääntely.

 



 

Valtio-omisteisuus ja monipoliasema vaativat nöyryyttä ja lisäävät vastuuta ymmärtää yhtiöön kohdistettuja odotuksia.

”Monopoli johtaa helposti asioita sisältä ulos. Kun puhutaan maineesta, pitää mennä katsomaan ulkoa sisään. Maine ei synny itsestään, ellei sitä johda ja vie eteenpäin”, Jukka Ruusunen sanoo.

Keskellä yhteiskuntaa toimivalta yhtiöltä odotetaan paljon ja monelta taholta. Asiakkaiden, yhteiskunnan, omistajien ja työyhteisön luottamus on lunastettava päivittäin.

Tärkeiden sidosryhmien tunnistaminen ja maineen tarkasteleminen monisidosryhmäisesti auttaa näkemään Fingridiin kohdistetut odotukset.

”Mietimme, miltä Fingrid näyttää, kun katsomme tätä yhtiötä sidosryhmiemme silmin. Mitkä ovat ne asiat, joita nämä sidosryhmät arvostavat.”

 

Mainetta ei voi johtaa, jos sitä ei seuraa

Maineen johtaminen on Ruususen mielestä verrattavissa minkä tahansa muun tärkeän asian johtamiseen: perusstruktuurin pitää olla hallinnassa. Siksi Fingridillä mitataan mainetta säännöllisesti.

”Mitään asiaa ei voi johtaa, jos sitä ei jatkuvasti seuraa ja mittaa.”

Ruusunen suosittelee mainetyön aloittamista yhtiön nykyisen maineen ja sidosryhmien tunnistamisesta.

”Mainetyö kannattaa rakentaa siten, että ensin tunnistaa sen, että yhtiöllä on maine ja imago. Ne ovat aina olemassa. Toisekseen on tunnistettava, mitkä sidosryhmät ovat kaikkein tärkeimpiä: keille me tätä työtä teemme.”

”Esimerkiksi maanomistajat ovat meille suuri sidosryhmä. Kun menemme jonnekin ja rakennamme valtavia voimajohtoja, meillä pitää olla hyvä maine siellä ja keskustelua siitä, miten säilytämme hyvän maineemme.”

”Kun suuri yhtiö ja pieni ihminen kohtaavat toisensa, tilanne on hyvin herkkä. Kaikki nämä mittaukset hakevat palautetta, jotta olemme jatkossa entistä parempia.”

 

Henkilöstö on keskeinen maineenrakentaja

”Maine lähtee ihmisten välisestä vuorovaikutuksesta. Eivät yritykset ole vuorovaikutuksessa keskenään vaan ihmiset”, Ruusunen toteaa.

”Dialogi ulkopuolisen maailman kanssa on äärimmäisen tärkeää. Dialogi tapahtuu arjessa, joka päivä ihmisten välillä. Se vaatii hyvin vahvan ja rohkean kulttuurin, joka sietää myös kritiikkiä.”

Ruusunen kokee, että henkilöstön on tärkeää nähdä yhtiö ulkoapäin, eri sidosryhmien silmin. Tämän vuoksi Fingridillä keskustellaan henkilöstön kanssa maineesta.

”Maine muodostuu siitä, mitä koko henkilöstö tekee. Miltä Fingrid näyttää arjessa tekojensa kautta.”

Fingrid valittiin vuonna 2020 yhdeksi Suomen parhaista työpaikoista. Hyvät tulokset eivät saa Ruususen mielestä nousta päähän, vaan koko ajan pitää mennä eteenpäin.

”Rima nousee sekä vastuullisuudessa että maineessa. Ensi vuonna pitää olla parempi kuin tänä vuonna.”

 

Katso muita Akatemia-jaksojaTutustu Luottamus&Maine-malliin

 


Teksti: Tuuli Pohjola

Videoiden tuotanto: Vesa Koivunen, Harri Leinikka, Tuuli Pohjola