In English
19.3.2024 in

Espoo eniten vetovoimaansa kasvattanut kaupunki – Tampere jatkaa suurimpien kaupunkien ykkösenä

 

Espoo on kasvattanut eniten vetovoimaansa Suomen kymmenen suurimman kaupungin joukossa. Tampere on edelleen Suomen vetovoimaisin kaupunki, Jyväskylä ja Kuopio ovat jaetulla toisella sijalla.

T-Media tutki tammikuussa Suomen kymmenen suurimman kaupungin osalta potentiaalisten ja kaupunkien nykyisten asukkaiden näkemyksiä kaupunkien veto- ja pitovoimasta. Vuosittainen Vetovoima&Pitovoima-tutkimus toteutettiin nyt neljännen kerran.

Kymmenen suurimman kaupungin keskimääräinen vetovoima on potentiaalisten asukkaiden keskuudessa laskenut lievästi. Ainoina kaupunkeina vetovoimaansa ovat lisänneet Espoo ja Turku.

”Espoon kasvu kertoo siitä, että tänne muutetaan edelleen työn ja osaamisen perässä. Vetovoimaa on erityisesti tieto- ja osaamisintensiivisiin yrityksiin ja osaajiin”, Espoon kaupunginjohtaja Jukka Mäkelä iloitsee.

Eniten vetovoimaansa ovat menettäneet Lahti, Oulu ja Kuopio. Tampere on edelleen tutkimuksen vetovoimaisin kaupunki, vaikka senkin vetovoima on laskenut.

 


T-Median Kaupunkien Vetovoima&Pitovoima-tutkimus 2024, suurimpien kaupunkien vetovoimaisuuspisteet ja muutokset. Potentiaalisten asukkaiden asteikolla 1–5 antamista arvioista on laskettu keskiarvot, joita tulkitaan seuraavasti: erinomainen tulos ≥ 4.00, hyvä tulos 3,50–3,99, kohtalainen tulos 3,00–3,49, heikko tulos <3.00. Taulukossa olevat luvut on pyöristetty kahden desimaalin tarkkuudella.


 

Sijainti vetää puoleensa potentiaalisia asukkaita – ja pitää nykyiset asukkaat kaupungissa

Pääkaupunkiseudun ulkopuolella korostuvat vuodesta toiseen myönteisesti yhteisöön ja ympäristöön liitetyt mielikuvat: erityisen merkityksellisiä ovat kaupunkien turvallisuuteen ja viihtyisyyteen liittyvät asiat olivat kyse sitten potentiaalisista tai nykyisistä asukkaista.

 


T-Median Kaupunkien Vetovoima&Pitovoima-tutkimus 2024, 10 suurimman kaupungin keskiarvot potentiaalisten ja nykyisten asukkaiden mielikuvista. T-Median Vetovoima&Pitovoima tutkii kaupunkia ja sen aluetta elin- ja kotipaikkana, näin selvittäen sen alueellista vetovoimaa tutkittujen kohderyhmien keskuudessa. Kaupungin saama vetovoimapistemäärä muodostuu kuuden eri osa-alueen keskiarvona: taloudellinen elinvoima, yhteisö, ympäristö, sijainti, palvelut ja kustannusrakenne.


 

Yksi tutkituista tekijöistä on taloudellinen elinvoima, eli onko alue kasvava talousalue, jolla yritykset voivat hyvin. Kymmenen suurimman kaupungin joukossa Tampere on ainoa, joka yltää tässä osa-alueessa erinomaiseen arvioon.

 

Näin tutkimme

Tulokset pohjautuvat T-Median tammikuussa 2024 toteuttamaan Vetovoima&Pitovoima-tutkimukseen. Tutkimuksessa selvitettiin Suomen kymmenen asukasluvultaan suurimman kaupungin veto- ja pitovoimaa sekä potentiaalisten että kaupunkien omien asukkaiden joukossa. Kaupunkien asukkaiden tutkimukseen osallistui yhteensä 2 255 ja potentiaalisten asukkaiden tutkimukseen 1 709 vastaajaa. Tutkimuksen kohderyhmänä olivat 15–65-vuotiaat suomalaiset, Ahvenanmaata lukuun ottamatta.

T-Median Vetovoima&Pitovoima-tutkimusmallissa kaupungin saama vetovoimapistemäärä muodostuu kuuden eri osa-alueen keskiarvona: taloudellinen elinvoima, yhteisö, ympäristö, sijainti, palvelut ja kustannusrakenne.

 

Lisätietoja

Kari Väisänen, vanhempi neuvonantaja, T-Media, +358 400 138 767

Riku Ruokolahti, kehitysjohtaja, T-Media, +358 400 512 200

 


Kuvituskuva: Espoon Tapiola ilmakuvassa, Juha Kalaoja Visualfinland.com