03.05.2017 / by admin / In

Kääritään hihat ja käydään hommiin!

Työelämän kuumin puheenaihe juuri nyt pyörii uuden, joustavan työn ja kevytyrittäjyyden ympärillä. Dramaattinen käänne nähtiin huhtikuun lopussa, kun Eläketurvakeskus ilmoitti, että itsensä työllistäjät rinnastetaan jatkossa yrittäjiin. Tämä aiheutti huolta etenkin sellaisten työntekijöiden keskuudessa, jotka eivät voi tai eivät halua ryhtyä yrittäjiksi.

Pari viikkoa aiemmin lanseerattiin #Duueri-kampanja, joka tarjoaa helpon ja eettisen ratkaisun samaan ongelmaan. Kampanjassa ovat mukana SuoraTyo.fi– ja Oikotie Keikkatyöt -sivustot, Etera, Fennia ja Lenovo – sekä T-Media tutkimus- ja markkinointikumppanina.

Suoratyö.fi- ja Oikotie Keikkatyöt -sivustot tarjoavat alustan työntekijän ja työn tarjoajan kohtaamiseen. Palveluita käyttävän keikkatyöläisen ei tarvitse ryhtyä yrittäjäksi, vaan hän voi halutessaan pysyä palkansaajana. Silti hän on asianmukaisen työttömyys- ja sosiaaliturvan piirissä ja kartuttaa eläkettä.

#Duueriksi ryhtyvän toimintamalli on siis oleellisesti erilainen kuin kevytyrittäjillä. Jokainen yrittäjyyttä kokeillut tietää, että kiusaus maksaa itselleen vain minimieläkettä on suuri. Ratkaisu, joka antaa työntekijälle mahdollisuuden pysyä työntekijänä myös joustavassa työssä on erinomaisen tervetullut.

Ratkaisuja tarvitaan, koska pelissä on Suomen pärjääminen globaaleilla markkinoilla. Kilpailukyvyn kohentamiseen ei löydy yhtä taikatemppua, vaan kisassa pärjätään ottamalla kaikki keinot käyttöön.

Työn merkitystä painotti myös yksi #duueri-kampanjan lanseeraustilaisuuden puhujista, kansanedustaja Juhana Vartiainen (kok.).

”Meillä on kansakuntana mahdollisuus paljon suurempaan työpanokseen kuin mitä tällä hetkellä tehdään”, Vartiainen totesi puheenvuorossaan.

Hän perusti arvionsa siihen, että keikkatyön ostajien ja tarjoajien toiveet saadaan uusilla alustaratkaisuilla tehokkaammin käyttöön.

”Tämä voi olla suomalaisten hyvinvoinnille todella merkittävä trendi”, Vartiainen sanoi.

Työelämän sääntelyn mallit juontavat juurensa tehdas- ja maataloustöiden ajalta. Moni kysyy, sopivatko samat mallit enää asiantuntija- ja ajatustyöhön. Asiaa pohti myös tilaisuudessa esiintynyt SAK:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta, jonka intresseissä on saada uusi työ yhteiskunnan pelisääntöjen ja sosiaaliturvan piiriin.

“Kuinka käy, jos työ hajoaa alustoille, joiden omistajat ovat muualla kuin Suomessa?” Eloranta kysyi #duuerin avajaistilaisuudessa. “Tämä on kysymys yhteiskunnan kannalta.”

#Duueri-kampanja haastaa suomalaiset yritykset ja kotitaloudet tarjoamaan viikon verran aiempaa enemmän työtä vuodessa. Toteutuessaan se tarkoittaisi vuodessa puolen miljardin euron arvoista injektiota Suomen kansantalouteen. Tämä puoli miljardia euroa kattaisi lähes kokonaisuudessaan maamme kaikkien pätevöityneiden peruskoulun luokanopettajien vuoden palkat.

#Duueri-kampanjan konkreettisena tavoitteena on, että sen kautta tehdään tänä vuonna 5 000 000 työtuntia. Meille T-Mediassa on kunnia olla mukana yhteiskunnallisesti tärkeässä kampanjassa.

Tekemätöntä työtä on. Kääritään siis hihat ja käydään hommiin!

Jos haluat palkata tilapäistyövoimaa helposti ja eettisesti, mene osoitteeseen SuoraTyo.fi.

Jos taas haluat tehdä töitä joustavasti ja kerryttää työeläkettä, osoitteesi on Oikotie Keikkatyöt.

 

T-Media on tutkimus- ja viestintätoimisto joka auttaa maineen ja brändin kehittämisessä. Ymmärrämme yhteiskunnassa vallitsevat ilmiöt ja teemme niiden pohjalta vaikuttavaa viestintää. Suunnittelemme luovia kampanjoita uusiin ja perinteisiin mediaympäristöihin. Jos haluat tietää lisää, ota yhteyttä:

 

Jirimiko Oranen
Toimitusjohtaja, T-Media Relations Oy
jiri@t-media.fi
+358 40 756 6655

T-MEDIA OY

EVIDENCE BASED REPUTATION ADVISORY

ETELÄINEN MAKASIINIKATU 4 A, 00130 HELSINKI

© T-MEDIA 1997 - 2017