In English
Posted on 15.4.2020 in

Business Finlandin viestintäjohtaja Tomi Korhonen: Maineen johtaminen on tärkeä osa kriisin hallintaa

 

Business Finlandin viestintäjohtaja Tomi Korhonen toteaa, että mainetta täytyy jaksaa johtaa myös kriisin keskellä. ”Ja ennen muuta juuri silloin”, Korhonen sanoo.

Ensimmäinen askel maineen johtamisessa on oman maineen rehellinen tarkastelu, joka pohjautuu sen mittaamiseen.

”Muutoksen keskellä näköala monesti kapenee ja lähdetään tekemään tosi vahvasti sisäistä työtä. Silloin on vaarana, että menetät yhteyden tärkeisiin sidosryhmiin”, Tomi Korhonen sanoo.

 



 

”Tämän vuoksi muutoksen keskellä on tärkeää huolehtia, että meillä on raadollisen rehellinen näkymä siihen, miten meille tärkeät sidosryhmät meitä tarkastelevat.”

Korhonen tiivistää, että mainetyössä käyttäytyminen on parasta viestintää. Yritys tai organisaatio voi sanoa olevansa mitä tahansa, mutta sidosryhmät tarkkailevat, mitä sanojen takana on ja mitä organisaatio todella tekee.

Toisena tärkeänä asiana Korhonen nostaa esiin sen, että mainetta ei edes kriisin keskellä luoda eikä ylläpidetä yksin viestintäyksikössä – tai missään muussakaan organisaation yksittäisessä osassa.

”Mainetyö on koko organisaation yhteistä työtä. Tämä on onnistumisen keskeinen elementti.”

Kolmanneksi Korhonen muistuttaa, että maine on aina dialogista.

”Mainetyössä joudut ja pääset keskustelemaan organisaatiollesi tärkeiden sidosryhmien kanssa. Et voi päättää, että tällainen maineemme on. Maine tulee todeksi sillä hetkellä, kun vastaanottaja ajattelee, että tuossa on tämän organisaation ydin.”

 

”Poikkeustilanteessa on tärkeää tunnistaa mainevaikutukset”

 

Korhonen muistuttaa, että kriisin keskelläkin organisaation täytyy analysoida omaa toimintaansa rauhallisesti. Hätäisillä toimenpiteillä metsästetyt pikavoitot eivät ole kestävää mainetyötä.

”Poikkeustilanteessa on tärkeää tunnistaa, millaisia mainevaikutuksia toiminnallamme voi olla. Jos et silloin johda mainettasi, ajelehdit vain johonkin suuntaan ja toivot, että se suunta olisi oikea. Pahimmassa tapauksessa maineen voi tuhota hetkessä tekemällä kriisin keskellä vääriä asioita.”

Business Finlandin mainetyössä on koronakriisin keskellä korostunut Korhosen toteama, että käyttäytyminen on parasta viestintää. Organisaatio on saanut paljon kiitosta siitä, kuinka nopeasti ja tehokkaasti se reagoi kriisiin.

Korhonen tiivistää onnistumisen perustaksi sen, että koko henkilöstö kääri hihat ja ryhtyi töihin.

”Tajusin vasta hetkisen päästä, että mehän olemme työskennelleet kriisin hetkellä täsmälleen arvojemme mukaisesti. Arvomme ovat: yhdessä, isosti, innolla ja sisulla. Nämä kaikki on koronakriisissä eletty todeksi”, Korhonen sanoo.

Kriisin hetkellä mainetyön merkitys korostuu myös siten, että dialogi sidosryhmien kanssa on entistä tärkeämpää.

”Yhteistyö työ- ja elinkeinoministeriön sekä Suomen Yrittäjien kaltaisten tärkeiden sidosryhmien kanssa on toiminut vaativassa tilanteessa hienosti. Se on ollut keskeinen osa viestintämme onnistumista.”

 

Tomi Korhosen kolme vinkkiä mainetyöhön juuri nyt

 

Korhonen kiteyttää Business Finlandin opit maineen johtamisesta kriisin aikana neuvoiksi myös muille organisaatioille:

1. Rakenteet kuntoon nopeasti. Perustimme varhaisessa vaiheessa koronatilanneryhmän, ja viestintämme oli ennennäkemättömän nopeasti korona-moodissa. Kiitos tästä kuuluu osaavalle ja asiantuntevalle henkilöstöllemme.

2. Muista viestinnän oikea-aikaisuus ja empatia. Kriisissä tai muutosvaiheessa viestinnän pitää olla oikea-aikaista ja sidosryhmät osallistavaa. Tässä kriisissä on korostunut erityisesti se, että asiakkaan tilannetta pitää ymmärtää – pitää olla empaattinen.

3. Ole median käytettävissä. Tiedon tarve on nyt valtavan iso. Korona on tietenkin ensisijaisesti terveyskriisi, mutta me tunnistimme oman tonttimme ja osasimme viestiä omista lähtökohdistamme oikea-aikaisesti ja informatiivisesti myös median suuntaan.

 

 


Teksti Anu Räsänen

Videon tuotanto Vesa Koivunen, Harri Leinikka, Tuuli Pohjola ja Riku Ruokolahti