In English
[:fi]T-Media rekrytoi[:]
14.2.2019 in

SINÄ OSAKSI T-MEDIAA?

Etsimme (yhtä tai useampaa) kokenutta tekijää osaksi Suomen johtavaa strategisen maineenhallinnan yhtiötä.  Emme vielä tiedä kuka olet, mutta sinä ehkä tiedät.

Erikoisosaamisen puolesta tilausta on juuri nyt erityisesti vastuullisuusasiantuntijalle. Mutta ekspertiisisi voisi olla muutakin – esimerkiksi vaikuttamista, sijoittajasuhteita, kriisitilanteiden hallintaa…

Sinulla saattaa olla yli kymmenen vuoden kokemus maineenhallinnasta. On mahdollista, että olet yksityisyrittäjä, joka haluaa viedä toimintansa uudelle tasolle. Tai ehkä haluat lopultakin siirtyä tekemään omaa.

On todennäköistä, että haluat osaksi rentojen huippuasiantuntijoiden hyvää yhteisöä. Ja eturivin paikan todistepohjaisen maineenhallinnan kehityksessä.

Kaltaisiasi tähtiä ei ole paljon. Saatamme jo tunteakin toisemme, tai sitten emme. Joka tapauksessa käsittelemme yhteydenottosi täydellisellä luottamuksella.

T-Media tunnetaan ainutlaatuisesta metodiikastaan maineen ja vastuullisuuden tutkimisessa ja strategisessa suunnittelussa. Autamme asiakkaitamme myös käytännön tason kumppanina.

Työllämme on suurempi tarkoitus. Toimimme pörssiyhtiöiden, yksityisten yritysten ja julkisten organisaatioiden neuvonantajina johtoryhmä- ja hallitustasolla – auttaen yrityksiä ja organisaatioita tulemaan paremmin toimeen ympäröivän yhteiskunnan, siis sidosryhmiensä, kanssa. Tästä hyötyy myös yhteiskunta ja meistä jokainen sen jäseninä.

Jos sinusta tuntuu, että tämä viesti on sinulle, soita tai laita meiliä:

Jirimiko Oranen
Toimitusjohtaja, osakas
T-Media Relations Oy
040 756 6655
jiri@t-media.fi