In English
30.10.2025 in

Reputation and Trust Analyticsin uusi neuvonantajakumppani Stefan Wallin: ”Poliitikkona olin täysin riippuvainen sekä maineesta että luottamuksesta, mutta niin on joka ikinen yrityskin”

 

Stefan Wallin aloitti lokakuussa Reputation and Trust Analyticsin neuvonantajakumppanina. Hän esittelee blogissamme itsensä ja kertoo ajatuksiaan maineesta sekä luottamuksesta.

 

Hei Stefan! Kuka olet ja mistä tulet?

Olen Stefan Wallin, kirjakauppiaan ja museo-oppaan poika Vaasasta, toipuva entinen poliitikko.

Nykyisin hyödynnän 20 vuoden poliittisella uralla kertynyttä osaamistani ja verkostojani erinäisissä tehtävissä yrittäjänä: neuvonantajana, puhujana ja selvitysten tekijänä. Lisäksi toimin hallitustehtävissä.

Minulla on nykyisissä tehtävissäni hyötyä myös toimittajataustastani. Ennen politiikkaan lähtemistä olin muutaman kesän sanomalehden kesätoimittajana, ja pitäessäni viitisen vuotta taukoa politiikasta työskentelin kokopäiväisenä toimittajana, jonkin aikaa myös päätoimittajana, Suomen vanhimmassa lehdessä Åbo Underrättelserissä.

Toimittajana opin poimimaan keskeiset asiat isosta datamäärästä ja keskittymään olennaiseen. Tästä oli ilman muuta hyötyä myös politiikassa.

 

Kertoisitko hieman lisää poliittisesta urastasi?

Vietin politiikassa 20 vuotta eri tehtävissä: erityisavustajana, valtiosihteerinä ja lopulta ministerinä neljässä eri hallituksessa. Ehdin toimia ympäristöministerinä, pohjoismaisesta yhteistyöstä vastaavana ministerinä, kulttuuri- ja urheiluministerinä, tasa-arvoministerinä ja lopulta vielä puolustusministerinä.

Olin yhteensä 12 vuotta Varsinais-Suomen vaalipiiristä valittuna kansanedustajana, ja toimin eduskunnassa tulevaisuusvaliokunnan puheenjohtajana ja RKP:n eduskuntaryhmän puheenjohtajana. Lisäksi olin kuusi vuotta RKP:n puheenjohtaja.

Politiikka on aika uuvuttava ala, mutta sen ymmärtää vasta jälkikäteen. Kun on kuusi vuotta yhtä soittoa maan hallituksessa, tottuu rytmiin, jossa ollaan joka päivä töissä aamusta iltaan. Eihän se järkevää ole, mutta sen ymmärtää vasta jälkeenpäin.

Päivääkään en silti vaihtaisi pois. Oli ainutlaatuinen kokemus saada olla mukana valtakunnan politiikassa ja vieläpä niin monenlaisilla osa-alueilla.

Ajattelen kuitenkin, että ministeritason tehtävät eivät ole saavutettuja etuja, vaan tehtäviä, jotka ovat lainassa kansalta, äänestäjiltä. Ei salkkuihin ole tarkoitus jäädä asumaan, eikä niistä voi tulla elämäntapaa. Työt politiikassa tehdään hyvin, ja sen jälkeen joku muu jatkaa.

Nykyisin pidän huolta siitä, että kalenterini on sopivan täynnä, ja yritän varoa oravanpyörään joutumista. Been there, done that.

 

Miten päädyit yhteistyöhön Reputation and Trust Analyticsin kanssa?

Olen nähnyt Luottamus&Maine-mallin vahvuudet johtamisen työkaluna ollessani mukana Ylen hallituksessa; menetelmä on siellä käytössä, ja mainetuloksia sekä luottamusta vahvistavia kehityssuuntia käydään säännöllisesti läpi.

Kun Harri Leinikka sattumalta kysyi viime keväänä, osallistuisinko Naton luottamusta Pohjoismaissa käsittelevään paneeliin Almedalenissa, suostuin saman tien. Luottamuksen rakentaminen ja kasvattaminen kiinnostaa minua myös pohjoismaisella tasolla. Lisäksi minusta tuntui, että ilmassa saattaa olla uusia mielenkiintoisia haasteita.

Ja niin osallistuin paneeliin Reputation and Trust Analyticsin kauniilla laivalla. Siellä tuli kuin tulikin puheeksi, että tälle orastavalle yhteistyölle olisi mukava saada jatkoa.

Syksyn tullen jatkoimme Harrin kanssa keskusteluja ja totesin, että yhteistyö Reputation and Trust Analyticsin kanssa sopii aika hyvin nykyiseen toimenkuvaani yrittäjänä. Voin hyödyntää neuvonantajana työskennellessäni verkostojani, minkä lisäksi tuon Reputation and Trust Analyticsiin näkemystäni, joka perustuu kaikkeen siihen, mitä hihaan on tarttunut matkan varrella.

 

Millaiset asiat houkuttivat sinut tuomaan osaamisesi Reputation and Trust Analyticsiin?

Minulle jäi heti tiimin tavattuani kiva fiilis: firmassa on hyvin kunnianhimoinen henki mutta rento meininki. Ja ennen muuta Reputation and Trustin kehittämä Luottamus&Maine-tuote on erittäin fiksu.

Maine ja luottamus ovat abstrakteja asioita, mutta jokaiselle organisaatioille elintärkeitä, ja niitä voi mitata hyvin konkreettisesti, uskottavasti ja tieteellisen tarkasti Luottamus&Maine-tutkimusmallilla. Tämä on äärimmäisen iso ja positiivinen asia: Luottamus&Maine-tutkimuksella halutaan auttaa asiakkaita onnistumaan parhaalla mahdollisella tavalla ja löytämään omat kehityskohteensa.

On ollut ilo tutustua tähän tutkimusmalliin. Opin uutta joka päivä, kun juttelen Reputation and Trust Analyticsin asiantuntijoiden kanssa.

 

Mitä sinä itse ajattelet maineen ja luottamuksen merkityksestä?

Poliitikkona olin tietenkin täysin riippuvainen sekä maineesta että luottamuksesta, mutta niin on joka ikinen yrityskin. Jokainen ala on käytännössä luottamusala.

Ei ole todellakaan samantekevää, millä tavalla tuotteita ja palveluja tarjoavat yritykset ja niiden johto näyttäytyvät potentiaalisille asiakkailleen ja yhteistyökumppaneilleen. Politiikassa maine realisoituu mitattuna luottamuksena neljän vuoden välein, yrityksissä ja organisaatioissa joka päivä. Ihmiset äänestävät jaloillaan ja lompakollaan, jos luottamusta yritykseen ei ole.

Minua kiinnostaa myös luottamuksen rakentaminen yhteiskunnassa. Suomi ja muut Pohjoismaat ovat luottamusyhteiskuntia, joissa jokainen organisaatio on riippuvainen maineestaan – ja vastuussa omasta osuudestaan luottamuksen säilyttämisessä.

Luottamus on moniulotteinen ja kokonaisvaltainen pääoma, jota trollit ja hybridivaikuttajat yrittävät horjuttaa. Tällaisessa tilanteessa on tärkeää, että viranomaisten maine on kunnossa ja kansalaiset voivat luottaa niiden toiminnan vilpittömyyteen.

 

Kiitos ajastasi ja tervetuloa Reputation and Trust Analyticsiin!

Kiitos! Toivon vilpittömästi, että kokemukseni, ajatukseni ja verkostoni auttavat Reputation and Trust Analyticsia vieläkin suurempaan menestykseen tässä moniuloitteisessa yhteiskunnallisessa ekosysteemissä, jossa elämme.

 

 

Stefania haastatteli Reputation and Trust Analyticsin viestinnän asiantuntija Anu Räsänen.

Kuva: Vesa Koivunen