Koneen johtoa arvostetaan, Fazerilla paras kokonaismaine

T-Media tutki Suomen suurimpien ja tunnetuimpien yritysten maineen. Suomalaisista suuryrityksistä paras maine on Fazerilla, Fiskarsilla ja Pauligilla.

-Suomessa on kansainvälisesti vertailtuna monta erittäin hyvämaineista yhtiötä. Esimerkiksi Yhdysvalloissa yli 80 pisteen huipputuloksen sai vain kaksi yritystä, kun Suomesta huippupisteille ylsi viisi eri yhtiötä, Reputation Instituten Suomen edustaja Riku Ruokolahti kertoo.

Arvostuksen, ihailun ja luottamuksen lisäksi tutkimuksessa mitattiin myös maineen seitsemää eri ulottuvuutta: tuotteita ja palveluita, innovatiivisuutta, työnantajamainetta, hallinnointitapaa, yrityskansalaisuutta, johtamista ja taloudellista suorituskykyä.

Viime vuoden tuloksiin verrattuna hyvän hallintotavan merkitys on selvästi korostunut ja noussut tuotteiden ja palveluiden jälkeen toiseksi tärkeimmäksi maineen ulottuvuudeksi.

– Maineella on suora yhteys ihmisten toimintaan. Hyvä maine vaikuttaa esimerkiksi siihen, suosittelevatko asiakkaat tuotteita, miten yrityksen tekemiä virheitä siedetään, miten media yrityksestä kirjoittaa tai onko se haluttu työpaikka. Hyvä maine vaikuttaa suoraan yrityksen menestykseen, Riku Ruokolahti sanoo.

KONE Oyj:n johtoa arvostetaan

Maineikkain business-to-business -yritys löytyy tutkimuksen sijalta neljä: Koneen tulos on erittäin hyvä maailmanlaajuisestikin b-to-b-yritysten joukossa. Erityisen hyvin Kone pärjää johtajuudessa.

– Maksimipistemäärä 100:sta Koneen johtajuus saa 85,7. Se on yli kymmenen pistettä enemmän kuin toiseksi parhaat johtajuuspisteet saaneella Konecranesilla ja yli 20 pistettä korkeampi kuin Nokialla, Ruokolahti toteaa. Nokian saamat pisteet tänä vuonna olivat 65,5 kun vielä vuotta aikaisemmin johtajuuspisteet olivat 71,4.

Tutkimukseen vastasi 2561 suomalaista, jotka antoivat yli 9000 arviota suomalaisyrityksistä.  Kysymykset kartoittivat vastaajien tunteita, arvostusta, ihailua ja luottamusta yritystä kohtaan. Tutkimus toteutettiin keväällä 2012.

Tutustu tarkemmin julkistustilaisuuden materiaaleihin ja tuloslistaukseen:

https://t-media.fi/suomen-maineikkaimmat-yritykset-2012/

Lisätietoa:

RI Associate Riku Ruokolahti, puh. 0400 512 200, riku.ruokolahti@t-media.fi

T-Media Oy auttaa suomalaisia yrityksiä ja yhteisöjä päätöksenteossa ja toimissa, jotka inspiroivat avainsidosryhmien tuen toiminnalle. T-Media on osa Taloudellinen tiedotustoimisto ry:tä  ja edustaa Suomessa Reputation Institutea.

T-MEDIA OY

EVIDENCE BASED REPUTATION ADVISORY

ETELÄINEN MAKASIINIKATU 4 A, 2 krs. 00130 HELSINKI

© T-MEDIA 1997 - 2019